Hanke ja tavoitteet
![]() |
Vertaistukiryhmätoimintaa ei ole aiemmin ollut olemassa Suomessa kiusattujen lasten vanhemmille. Valopilkku-projekti tukee ajankohtaisia hankkeita sekä täydentää koulumaailman puolella jo olemassa olevia hankkeita.
Valopilkku tuo luotettavaa apua perheille nimenomaan kiusaamisasioissa. Tarve avoimeen keskusteluun ja jakamiseen on suuri.
Keskustelun avulla voidaan avata kipeät tunteet ja tunnistaa tuen tarve, jotta asiaa voidaan alkaa käsittelemään. Valopilkku antaa rohkeutta käsitellä vaikeaa asiaa ja kulkee perheiden rinnalla arkielämässä ja siitä selviämisessä. Kun vanhempi saa tukea ja kokee selviytyvänsä, lapsikin tuntee olonsa turvalliseksi.
Tarkoituksena on luoda tiivis verkosto eri tahojen välille, jolloin väliin putoavia perheitä ei enää olisi ja apu menisi perille. Valopilkku mahdollistaa koulumaailman ja perheiden välien selkeytymisen toimimalla välillä olevina joustavina pitkospuina.
Vanhempien tukeminen ennaltaehkäisee perheen kriisiytymistä, syrjäytymistä ja muiden sosiaalisten ongelmien syntymistä myöhemmin.
Valopilkku-projektin tavoitteena on tukiverkoston rakentaminen ja luominen sekä vertaistukimalli, joka soveltuu kiusaavien ja kiusattujen lasten vanhemmille:
- Kiusaaminen tulisi nostaa yleiseen tietoisuuteen, koska se koetaan häpeällisenä ja on piilossa oleva asia, jota ei osata käsitellä.
- Koulumaailman ulkopuolisen kiusaamisen näkyväksi tekeminen (esikoulut, harrastus ja vapaa-aika).
- Luoda keskusteluilmapiiri jossa kiusaamisen eri puolista voidaan keskustella avoimesti ketään syyllistämättä tai leimaamatta.
- Valopilkku-projekti tukee, luo uskoa ja palauttaa toimintakyvyn kiusattujen lasten vanhemmille, jotta yhteistyö mahdollistuu.
